Ajankohtaista
Jäsenasiat
Kilpailukutsut
Tuloksia
KERRA-lehti
Yhteystiedot
 Seuran esittely


Maneesi

KERRA

Keravan Ratsastusseura (KERRA) on jo yli 30 vuoden ajan toiminut rekisteröity yhdistys, joka perustettiin vuonna 1975. Jäseniä on tällä hetkellä noin 200, joista noin puolet ovat senioreita. KERRAn tarkoituksena on edistää ratsastusurheilua, kohottaa jäsentensä ratsastustaitoa ja hevostietoutta, sekä laajentaa ratsastusurheilun harrastajien piiriä.

Kuluneena toimikautena 2004 seura on toteuttanut tätä tarkoitusta järjestämällä kilpailuja niin seura-, alue- ja jopa kansallisella tasolla asti. Seura on myös myöntänyt jäsenilleen alue- ja kansallisen tason kilpailulisenssejä.

KERRA toimii tiiviissä yhteistyössä Keravan ratsastuskoulun ja Keravan kaupungin kanssa. Linkit ratsastuskoulun ja kaupungin sivuille löytyvät täältä.

HISTORIAA

Keravan Ratsastuskoulu aloitti toimintansa Harriet ja Jukka-Pekka Leskisen toimesta ja omistamana vuonna 1975. Tällöin vastarakennetussa tallissa oli 12 hevospaikkaa ja pieni rehuvarasto (sittemmin "pikkutalli"). Ensimmäinen ratsastuskenttä oli nykyisen yksityishevosten tallin alla oleva, silloisen tallin ja teiden väliin jäävä alue. Ainoa tie Keravan ratsastustallille kulki Ollilan kautta, Kulloontie valmistui vasta pari vuotta myöhemmin. Ensimmäisten Tanskasta saapuneiden puoliverihevosten mukana tulivat myös Pete-poni, poni-arabiristeytys Kansas sekä Prins-poni. Talliin majoitettiin myös pari yksityishevosta sekä J-P:n ja Haien kilpahevoset.

Toiminnan käynnistettyä alusta alkaen vilkkaana oli jo pian tarve perustaa oma seura. Keravan Ratsastusseura perustettiin vuonna -75. Puheenjohtajana toimi JP Leskinen. Nuorisotoimintaa palvelemaan perustettiin vuotta myöhemmin Keravan Ratsastusseuran nuorisokerho eli KERSA (puheenjohtajana toimi Ilkka Perasto).

Sekä ratsastuskoulun että seuran toiminta jatkui aktiivisena; seura- ja piiritason kilpailuja oli runsaasti, hevosmäärä lisääntyi jo vuonna -76 kun uusi rehuvarasto (nykyisin tallin huoltotila) rakennettiin ja entiseen rehuvarastoon tuli neljä uutta hevospaikkaa. Myös ratsastuskenttää laajennettiin tallipihalta kohti nykyistä maneesia.

Ratsastustoiminnan vetäjä vaihtui loppuvuodesta -78 kun Leskiset ulkomaillemuuton johdosta myivät koulun kaluston hevosineen ja vuokrasivat yhä omistuksessaan olevat rakennukset ja maa-alueet Leena Schulzelle. Toiminnan yhä laajetessa todettiin sekä ratsastuskoulu- että seuratoiminnan tarvitsevan panostuksia parempiin olosuhteisiin. Kävi myös ilmeiseksi, että silloista pitkäaikaisempi vuokrasopimus on välttämätön jos alueen kohentamiseksi tehdään kalliita investointeja. Neuvottelut alueen saamiseksi omistukseen aloitettiin vuonna -79. Sopimus, jolla Keravan kaupunki vuokrasi Leskisiltä ostamansa alueen pitkäaikaisella vuokrasopimuksella ratsastustoiminnan käyttöön, allekirjoitettiin 11.8.1982.

KILPAILUHISTORIAA

Seuran ensimmäiset kansalliset kilpailut olivat vuonna -79 järjestetyt kenttäkilpailut. Tällöin olivat vielä Talman hiekkakuoppa-alueet, ns. montut, ratsastuskäytössä ja sinne rakennettiin raskaalla talkoovoimalla hieno maastorata vesiesteineen.

Ensimmäiset kansalliset koulukisat järjestettiin kotikentällä vuonna 1982 ja ne keräsivät heti nimekkään osallistujajoukon, vaikka epäilyksiä siitä esitettiin ("tuleeko kukaan nimekkäämpi sinne maakuntaan kilpailuihin..."). Sittemmin järjestettiin mm. SM-kouluratsastukset, tällöin kilpailut pidettiin Keravan keskusurheilukentällä.

Hyvin onnistuneet ensimmäiset kansalliset estekilpailut pidettiin toukokuussa 1982 Jaakkolan koulun kentällä. Kun kotikenttään saatiin lisää tilaa, siirtyivät kansalliset estekisatkin sinne pidettäviksi. Erityisen suuren panoksen seura satsasi 10-vuotisjuhlakilpailuihinsa; esteratsastuksen SM-kilpailut pidettiin vuonna -85 Keravan keskusurheilukentällä, jossa puitteet koristeluineen, vesihautoineen ja väliohjelmineen olivat hyvänä tuloksena aktiivisesta seuratoiminnasta. Kilpailujen yhteydessä julkaistiin laajalevikkinen seuran 10-vuotisjuhlajulkaisu.

MANEESIHANKE                       

Ratsastuskoulu- ja seuratoiminta koki jatkuvaa kasvua. Kun veto ratsastusharrastukseen laajeni yhä nuorempiin ikäpolviin, toteutettiin vuonna -84 yhteistyössä Keravan kaupungin kanssa tallin laajennus sekä hankittiin koululle ponit. Syksy -84 alkoi "kahdessa ringissä'- hevos- ja poniopetusryhmät toimivat siitä lähtien rinnakkain ja harrastajamäärät olivat lähes kaksinkertaistuneet. Samana vuonna ratsastuskenttä koki perusteellisen kunnostuksen ja alueella tehtiin paljon muitakin uudistuksia.

Taustalla heilui tietysti koko ajan maneesin tarve. Sekä kilpailujen järjestäminen, että niihin osallistuminen oli varsin aktiivista ja kun harrastajien sektori oli yhä laajentunut pienimmistä poniratsastajista kansallisissa kilpaileviin ja aikuisratsastajiin, alkoivat varmojen kelien viikonloput kevätkausien lopulla ja syyskauden alussa olla todella ylikuormitettuja sekä hevosille että toiminnan järjestäjille. Maneesihanke käynnistettiin erilaisine "heittoineen" ja "hakuammuntayrityksineen" jo -80-luvun alussa, mutta tosi toimiin ryhdyttiin vuonna -84.

Pitkän yhteisen uurastuksen sekä monien synnytystuskien kautta nousi kuin nousikin maneesi "maasta" vuosien -89-90 vaihteessa. Juhlalliset vihkiäiset, joissa silloinen opetusministeri Anna-Liisa Kasurinen toimi juhlapuhujana pidettiin 5.10.1990. Kilpailujen ja tapahtumien määrä luonnollisesti lisääntyi kun toimintaa voitiin jatkaa keliolosuhteista riippumattomina.

 
 © 2005 Keravan Ratsastusseura Ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu